Hiljaisuus

Anteeksi kun olen vähän hiljainen kirjoittaja. Ajatuksia niin kauhesti päässä ja tuntuu että kirjoitan romaaneja kun alan kirjoittamaan. Olen myöskin huono kirjoittamaan muusta kuin "aktiivisimmista tapahtumista". Kiitos niille jotka ovat lukeneet blogiani ja hienoa jos joku on saanut tukea. Tuntuu kuitenkin että tämä blogi-kirjoittaminen ei ehkä ole minun juttuni. En tiedä eikö ihmiset vain löydä blogiani, mutta tuntuu etten saa keneltänään vastakaikua joten tuntuu turhalta kirjoittaa julkisesti.. Päädyin siis pitämään taukoa kirjoittamisesta ja katsoa mitä tuleva tuo. Tsemppiä kaikille muille yrittäjille ja odottajille!

Pienimuotoista takapakkia

Tänään tuli pienimuotoista takapakkia kun soittelin TVL:ään ilmoittaakseni uuden puhelinnumeroni (hyvä tekosyy urkkia taas lisätietoa jonoista yms. :P). Ajattelin varmuudeksi kysyä, että onhan se elokuussa lähetetty psykologin lausunto tullut perille. Arvatkaas mitä. No eipä sitten ollut tullut!! Hoitavalta lääkäriltäkin vielä varmistettiin, mutta ei ollut lausunto tullut. Minulle on psykologi laittanut 19.8 viestin, että hän on laittanut lausunnon lääkärillemme ja jää odottamaan kuittausvastausta. Eipä ole sitten viitsinut pariin kuukauteen laittaa minulle ettei kuittausta ole tullut. No hädissäni tietenkin kyselin, että onko tämä voinut vaikuttaa etenemiseemme jonossa :O Puheluni siirrettiin seuraavalle. Tämän ei kuulemma pitäisi vaikuttaa, mutta olisi kyllä erityisen tärkeää saada lausunto, koska kävimme vielä eri psykologilla mitä he olivat suositelleet. Miksei mikään voi koskaan mennä sujuvasti??!

No onneksi se nyt ei sitten ole vaikuttanut, mutta kyselimpä sitten taas jonon kulkua ja sanoivat että jono kulkee tällä hetkellä todella hyvin ja on periaatteessa edennyt edellisestä soitostani. Ainut huono puoli oli, että pariskuntia passiivijonosta oli myös siirtynyt hoitoihin. Sanoivat kyllä että kannattaa varautua että soitto voi tulla hyvinkin yllättäen, mutta tälle vuodelle eivät luvanneet että pääsisimme. Kuulemma emme ainakaan sitä vuotta joudu odottamaan(jonoon olemme tosiaan menneet huhtikuussa) eli kyllä varmasti aikalailla alkuvuodesta pääsisimme. Luovuttajia on onneksi silti ollut nyt hyvin, kiitos heille <3, mutta jotenkin niin toivoin hoitoja vielä tälle vuodelle :/

En jaksaisi enää yhtään odottaa, vaikka tiedän että on paljon ihmisiä jotka ovat odottaneet vuosia ja olleet hoidoissa, mutta saaneet vain negatiivisiä, mutta olen melko varma että aika moni tälläisessä tilanteessa kuitenkin päivittelee juuri sitä omaa kohtaloaan ja omia tuntemuksiaan. Minä elän sellaisessa hetkessä elämää, jossa moni läheisistä ystävistäni on juuri tänä vuonna saaneet lapsen. Jos kaikki olisi normaalisti meillä olisi jo lapsi, ehkä jopa kaksikin ja ystäväni olisivat nyt vasta saaneet. Mutta eihän se mene niin kuin on suunnitellut.. Tuntuu niin pahalta, että ystävilläni on jo melkein kaksivuotiaat lapset, kun minä vasta voisin ehkä saada ensimmäistä ja siitäkään ei ole varmuutta että ekasta siirrosta onnistuisi. Huoh, kylläpä taas jotenkin masensi......

Tiedän, että on muitakin jotka ovat samassa tilanteessa......
Tiedän, että meidänkin jälkeen on ihmisiä jonossa.....
Tiedän, että monet ovat yrittäneet ensin luomusti vuosia, sitten hoidoilla vuosia......
Tiedän, että jotkut eivät ole saaneet lainkaan lasta.....

MUTTA

Nyt ei vain pysty ajattelemaan kuin omaa kohtaloaan, anteeksi siitä niille joilla asiat pahemmin kuin minulla

Aika menee niin nopeaan

Tosiaan kuten otsikko kertoo, aika menee niin nopeaan :O En siis ole kerinnyt /muistanut kirjoittaa ollenkaan tänne vaikka taas ollaan menty asioissa eteenpäin!

Olimme siis vihdoin psykologisella keskustelukäynnillä. Varasin ajan omalta paikkakunnalta, koska rahanmenoa on ihan tarpeeksi, niin säästän ne bensarahat mielummin muuhun. Ainut huonopuoli oli sitten se, että terapeutti ei ollut koskaan ennen kuullut tälläisestä tapauksesta mikä meillä on ja jouduin sitten selittämään hänelle mistä keskustelussa oikein oli kysymys.

1,5h vierähti hyvin minun ollessa äänessä :D Mies vastasi muutamaan terapeutin kysymykseen ja loppuaika meni minun hölötyksellä. Mies sanoikin että yleensä ne terapeutit kyselee ja me vastaamme, mutta tuossa ei tahtonut saada terapeutti edes suunvuoroa minulta. No huppista :P Tosiaan käynti ei mielestäni palvellut erikoisemmin meitä, tulipa ainakin hoidettua sekin pois alta.

Se mikä sitten olikin mukavampaa, oli se kun soitin TVL:lle kysyäkseni kelle terapeutti lähettää diagnoosinsa niin samalla sitten utelin osaisivatko yhtään sanoa missä vaiheessa jonoa mennään. Ensin sanoi että vaikea on arvioida kuinka kauan menee, mutta kysyin hanakasti että pystyykö sanomaan montako ihmistä on ennen meitä, niin katseli koneelta ja vastasi että näyttäisi olevan kolme paria ennen meitä! SIIS VAIN KOLME ENÄÄ!! :D Maha taisi vetää silloin kiemuraa ja olin ihan täpinöissäni!! Olin siis itse siinä uskossa, että varmasti on yli viisi henkeä ainakin. Kahdella parilla kuulemma alkoi nyt elokuussa hoidossa, joten toivon että luovuttajia nyt olisi ja pääsisimme vielä loppuvuodesta hoitoihin. Toivon toivon niin kovasti!! :)

Jos kerkeän ja muistan laitan juttua häistä, mutta nyt täytyy alkaa valmistautumaan nukkumaan!

Taas askel edempänä

Heippa hei ja anteeksi, etten ole hetkeen kirjoittanut. Lepotaukoa Helmen ajattelemisesta ja keskittymistä saadakseen itsensä taas kokoon.

Olen tosiaan kertonut töissä olevan stressiä joka ulottuu kyllä ihan työajan ulkopuolellekin. Kesäkuun alku oli minulle henkisesti todella vaikeaa ja kävinkin jopa työterveyshoitajalla ja -psykologilla (tuloksetta), koska aloin saamaan ahdistuskohtauksia, vatsan huonoa toimimista ym. vaivoja. Ei heillä ollut oikein muuta neuvoa kuin että vaihtaisin työpaikkaa tai lakkaan ainakin ajattelemasta töitä työajan ulkopuolella. No eipä se ihan helppoa ole tällä hetkellä saada uutta työpaikkaa, mutta on minulla kuitenkin yksi ässä hihassa ja työasiat aloin jättämään töihin niin olo kyllä hiukan helpottui.

Jäinkin kesäkuun puolessa välissä 2,5vko kesälomalle joka oli myös erittäin hyvä. Viikko siitä vietettiin koirien ja ystävien kanssa mökillä ja viikko kotona puuhastellen kaikkea mukavaa esim, kummipoika oli yhden päivän hoidossa :) Eilen oli ensimmäinen työpäivä ja asenteeni on että teen sen verran kuin pystyn yksin tekemään ja jätän työasiat töihin kun lähden. Ehkä tämäkin tästä vielä mukavammaksi muuttuu.

Varasin eilen ajan terapeutille psykologiselle keskustelulle. Menemme käymään omalla paikkakunnalla olevalle seksuaaliterapeutille ja toivon että se on ok. Meille kun TVL:stä suositeltiin Turussa olevaa terapeuttia, mutta kävisin mielelläni täällä kotipaikkakunnalla. No aika on tosiaan ensiviikon tiistaina ja katsotaan sitten kuinka se menee ja mitä tapahtuu, aika on nyt jokatapauksessa varattu! :) Menee asiat paremmin eteenpäin kun on se käyty ja toivon ettei sen takia tule mitään takapakkia, koska tätä on odotettu. Onneksi on noita kummilapsia jotka vähän helpottavat oloani, koska saan viettää heidän kanssaan todella paljon aikaa <3

Niin ja meinasin melkein unohtaa laittaa, että ajatukset ovat myös sen takia olleet vähemmän Helmellä, koska täällä suunitellaan nyt talvihäitä! :) 14.2.2015 minusta tulee Rouva <3 Katsotaan jos olen oikein aktiivinen niin voin kirjoitella jotain suunitelmia ja ajatuksia tulevista häistä :)

Onnellinen päivä

Näin helatorstain kunniaksi tapahtui myös onnellisia asioita. Kylläkin muille, mutta siis tuleva kummipoikamme syntyi tänään maailmaan!! :´) Pituutta 53cm ja painoa melkein 4kg, että ihan hyvänkokoinen poitsu. J lähtikin tuoreen isän kanssa varpajaisia viettämään ja minä jäin kotiin iloitsemaan. Täytyy kyllä myöntää, että nämä hetket kun joku saa lapsen tai ilmoittaa että on saamassa lapsen, ovat henkisesti hyvin raskaita minulle.

Sain taas kuulla hyvän ystäväni odottavan ja saavan lapsensa elokuun lopussa. Tämä oli myös minulle kova isku. Hän asuu eri paikkakunnalla ja oli aika kun emme olleet kauhesti tekemisissä. Oikeastaan ei lainkaan. Hän on lukioaikainen ystäväni ja jäi minulle hyvin tärkeäksi ystäväksi. Niimpä aloin pitämään häneen uudelleen yhteyttä ja helmikuussa jopa sain aikaiseksi lähteä käymään heillä. Puhuimme maat ja taivaat ja paljon tästä ongelmastani ja siitä, että J silloin olisi halunnut odottaa vielä muutaman vuoden. Hän ei sitten siinä kohtaa viitsinyt kertoa että oli itse joulukuussa tehnyt positiivisen raskaustestin. Sain tietää siitä facebookin arkihaasteen kautta n.kk sitten. Se varmaan tekikin asiasta vielä kipeämmän. Soittelimme kyllä silloin ja hän pahoitteli ettei ollut soittanut minulle aikaisempaa ja kertonut. Toisaalta  ymmärrän, mutta toisaalta olen pahoillani. No ei sitä kannata surkutella, ollutta ja mennyttä. Hän on joka tapauksessa ansainnut onnen, koska on kokenut äidin menetyksen silloin lukioaikana ym. ikävää. Olen hänen puolestaan kyllä onnellinen <3

Ja kummipoitsu <3 Hänestä vasta olenkin onnellinen! En malta odottaa että saan elää hänen rinnallaan ja touhuta mukavia :) Vaikka saan toki touhuta ja elää myös toisen ystäväni tyttären (joka siis ns. kummilapseni, vanhemmat kun eivät kuulu kirkkoon). He molemmat ovat olleet jo raskausaikana suur osa elämääni ja tulevat aina olemaankin! <3 Toivoisin vain että saisin heille leikkikaverin omasta Helmestäni. Täytyy vaan jaksaa odottaa ja uskoa! Hyvää helatorstaita kaikille!

Ensikäynti!

Ihana viikko Gardajärvellä on takana, samoin myös ei niin ihana työviikko. Gardalla olin kyllä hyvin rentoutunut ja nautin ajasta J:n kanssa, mutta tämä viikko töissä onkin saanut verenpaineet ja kaikki muutkin paineet taas kohoamaan :/ Miten onkaan niin ihanasta työpaikasta voinut tulla täydellistä pakkopullaa??! Tiedän että mikään työ ei ole ihanaa ikuisesti, mutta jos esimies käyttäytyy kuin m****u niin ei siinä tosiaan ole mukava tehdä töitä. Varsinkin kun olen siis ainoa työntekijä + pomo.. Huoh huoh..

Mutta mennäämpä mukavampiin asioihin. Olimme siis maanantaina ensikäynnillä Turun Väestöliitossa. Meillä oli ensin n.tunnin aika hoitaja Marja Tervoselle ja sen jälkeen n.puoli tuntia lääkäri Anna-Kaisa Porasen kanssa. Marjan kanssa keskustelimme kaikki lakiasiat läpi tai siis minä kysyin asioita joita olin lukenut ja miettinyt ja Marja totesi että sinä käytkin hyvin läpi kaikki nämä lakikohdat :D  Jokseenkin tullut kyllä kerättyä tuota informaatiota netistä. Hän myös kyseli mitä kummatkin ajatteli kun lapsi ei geneettisesti ole minun. Kummallekkaan meistä sillä ei ole merkitystä. Elinympäristö ja vanhemmat kuitenkin muokkaavat lapsesta omannäköisen ei niillä geeneillä ole niin merkitystä. Ainakaan meidän mielestä :)

Yksi myös erittäin tärkeä asia oli, että mitä mieltä olemme kertomisen suhteen. J on sitä mieltä että tottakai keromme, miksi emme kertoisi. Itse olin aluksi sillä kannalla etten näkisi sitä niin tärkeäksi kertoa. Koen kuitenkin raskauden ja lapsi tuntuu sitä kautta vielä enemmän omalta kuin esimerkiksi adoptoitu. Vaikka siis toki adoptoitukin omalta tuntuu, en siis ollenkaan sitä vähättele. No kuitenkin, jotenkin minusta tuntui turhalta kertominen. Jotenkin myös ajatus siitä hetkestä kun lapsen kanssa tulee jotakin sanaharkkaa ja hän alkaakin tivaamaan etten ole hänen äitinsä ja hän etsii oikean äitinsä ym saa miettimään kertomista. Toki ehkä kuitenkin olisi parempi kertoa, koska suuri salaisuus saattaisi painaa mieltä ja jos asia kävisikin ilmi lapselle joskus muuta kautta kuin meiltä niin se voisi olla ikävä kaikkien kannalta. Tätä asiaa silti on aikaa miettiä vielä jonkun aikaa  :)

Jonot ovat kuulemma 6kk-1v. Toki jos luovuttajia ilmenee, niin saattaa aika olla vain muutama kuukausi. Kovin oltiin toivekkaita että pääsisin vielä tänä vuonna hoitoihin. Totisesti niin toivonkin! :)  Anna-Kaisan kanssa kirjoitettiin vielä hoitosopimus ja J:stä otettiin HIV-ja Hepatiittinäytteet. Ainut mitä ei vielä ollut oli psygologin keskustelu jonka hoidamme myöhemmin. Muuten kaikki on ok ja nyt vain odotellaan.

Eli toivoisinkin että jos joku kiinnostunut munasolujen luovuttaja sattuu eksymään blogiini, niin Turun väestöliitto kaipaisi luovuttajia. Kiitos!

Rentouttavaa

Olen ollut 1,5vko talvilomalla ja tuli kyllä ihan tarpeeseen. Vaikken tehnyt mitään oikein erikoista, niin koko aika oli kuitenkin rentouttavaa. Työsarkalla kun on ollut vähän stressiä ja palaverikään ei ihan kamalasti auttanut tilannetta. Vähän, muttei ihan niin paljoa kuin olisin toivonut. No mutta, muuten loma meni kivasti ja eipä ole kuin 4pvä töitä ensiviikolla, niin sitten lähdemmekin viettämään lomaa Gardajärvelle! :)

Helmen asiat ovat myös mukavaa vauhtia edistymässä. Saimme sovittua ensikäyntiajan ja se onkin sitten 12.5 eli kun palaamme Gardalta. Kuten jo viime postauksessa sanoin, jonot ovat tällä hetkellä hyvät joka tarkoittaa kuulemma n. puolta vuotta. J jo tuossa laskeskeli, että jos hyvin käy, niin meillä saattaisi ensikesänä olla se oma pieni Helmi :) Toki eihän se välttämättä tarkoita että heti onnistuu, mutta pidän toivetta yllä. Sillä ollaan jo pitkään menty. Usko, toivo ja rakkaus. Uskon ja toivon, että saan sen pienen pienen rakkauden <3 Tälläistä tällä kertaa ja kirjottelen kun olemme käyneet ensikäynnillä :)

Asiat etenee

Jaahas, täällä ollaan melkein tervehdytty! Vähän vielä on limaa kropassa enkä mitään kovin raskasta jaksa vielä tehdä, mutta parempaan suuntaan. Töissä olen siis jo ollut, mutta pilates-tunneille en ole vielä uskaltautunut. 

Asiat ovat Helmen kannalta tosiaan lähteneet liikenteeseen :) Eilen tuli soitto Turun väestöliitosta, että koska sopisi mennä ensimmäiselle neuvottelukäynnille. Luovutusjonot ovat kuulemma tällä hetkellä hyvät :) Soveimme että puhumme vielä J:n kanssa koska olisi hyvä hetki mennä. Minulla olisi pääsiäisen aikoihin talvilomaa, mutta täytyy katsoa olisiko ensikuu kuitenkin parempi. Myös Satakunnan sairaanhoitopiiriltä tuli postissa maksusitoumus hoitoja varten. Edes jotain positiivista on että saamme hoitoihin avustusta, koska tilanteemme on niin "paha". Jotain pientä maksua itselle tulee, mutta puhutaan kuitenkin vain satasista tuhansien sijaan. Kyllä tuli niin hyvä fiilis itselle! Ainut, että työpaikan takia on aikamoista stressiä päivittäin ja saas nähdä kauanko mahdan enää olla sinä työpaikassa.. Irtisanonko itseni, loppuuko liikkeen toiminta vai saadaanko asiat vielä siihen malliin että jatkaminen olisi mahdollista. Saas nähdä. Aina kun joku stressinaihe lähtee, tulee toinen tilalle. Huoh.. Töissä palaveerataan ensiviikolla niin katsotaan sitten, josko saisi jotain positiivista siltäkin saralta :) Tälläistä tähän hetkeen ja kirjoittelen taas!

Sairaana

Kirjoittelempa tänne kun olen viettänyt kohta viikon verran vaan sängynpohjalla. Minuun iski oikein kunnon räkätauti, joka alkoi kuumeen nousulla ja kurkkukivulla torstaina. Lähdin jopa töistä muutaman tunnin aikasempaa, koska olo oli niin ikävä. Iltaa kohden kuume jatkoi nousuaan lähemmäs 38 ja oli kyllä kamala olo. Menin silti koko päivän ilman särkylääkettä ja otin vain luontaistuotekaupasta ostamaani Propolista. Pitäisi olla tälläinen luonnon "antibiootti" :) Seuraavana aamuna kurkku oli kipeä, nenä "tulessa", kauhea nälkä ja jääkaapissa ei tietenkään mitään. Onneksi rakas äitini oli vapaalla ja suostui heti lähtemään tuomaan minulle jotain syötävää. Omistan kyllä maailman ihanimman äidin <3 Hän myös jaksoi hieman siivota ja hoitaa koiria. Kuume nousi päälle 38 ja vaikka olo olikin välillä kovin huono en siltikään ottanut särkylääkettä kuin vasta yöksi, että sain nukuttua.

J on työreissussa ja minulla olisi ollut vapaaviikonloppu jolloin olisin voinut treenata koirien kanssa, mutta tottakai minun oli viruttava kuumeessa sängynpohjalla -_- Ilmakin oli todella ihana. Aurinko paistoi, mutta oli silti viileä. Enpä mitenkään olekkaan katkera tästä.. No maanantaihin mennessä en ollut vieläkään työkunnossa, joten kävin terveysasemalla ja sain vielä kolme päivää sairaslomaa. Olen jaksanut jo olla jonkin verran ylhäällä ja olo on siis todellakin parempi, mutta pelkään että kunto romahti sen verran että saatan joutua hakemaan vielä loppuviikonkin sairaslomaa. Haluaisin kuitenkin koittaa välttää saamasta mitään jälkitautia.

Aika vaan tosin alkaa käymään pitkäksi ja jotenkaan ei jaksaisi edes elokuviin keskittyä. Saatikka maata enää. Joka paikkaa särkee ihan pelkän makaamisen takia. Ainut mikä myös surettaa, että aina kun olen kipeänä niin vitamiinien ottamiseni jää vähäiselle, koska kurkkukivun kanssa ei mielellään niele yhtään enempää kun on oikeasti pakko. No kun tästä paranen, saan käydä ostamassa jo loppuneet vitskut ja aloitan sitten kunnon kuurin. Tälläisiä tällä kertaa! Koittakaa pysyä terveinä!

*muoks* Niin ja tänään onkin minun ja J:n vuosipäivä, että hyvä aprillipila tämä on ollut jo 6 vuotta <3

Toivoa

No nyt on asioissa päästy vähän eteenpän, nimittäin ilmottauduttiin tänään munasolun luovutus-jonoon! Ollaan ainakin yhden askeleen lähempänä Helmeä :) Saatiin J:n kanssa juteltua viikonloppuna ja päästiin jonkinnäköiseen yhteisymmärrykseen asiasta. Me happy!

Olen kesäkuussa silti menossa vielä lääkäri, diplomi-homeopaatti Liisa Sulkakoskelle ja katson mitä mieltä hän on asiasta ja mitä hän suosittelisi. Myös vyöhyketerapia ja hermoratahieronta on ollut mielessä. Minulla kun on selässä kuona-aine pallukoita niin ne tarvisi saada pois. Mieli on nyt kuitenkin hiukan parempi, kun tietää että asiat on edes vähän edenneet. Saas katsoa mitä tuleva tuo. Täytyisi saada oikein kunnon hermolomaa ja ajattelinkin pitää talviloman pääsiäisen aikoihin niin saisi lepuutettua mieltä työpaikasta ja sen asioista. Pikkuisen kun on tupannut stressiä pukkaamaan niin lapsettomuuden kuin sitten töidenkin puolesta. Lomaa odotellessa :P

Vielä sen verra täytyy "synkistellä", että olen tässä nyt paljon jutellut ystäville ja tuttaville luovutushoidosta ja moni on ollut niin halukkaita auttamaan jos vaan jotenkin pystyisi. Olenkin sitten maininnut ristiinluovutuksesta, eli jos ystävä luovuttaisi munasoluja pääsisin jonossa eteenpäin, koska ystäväni munasolut menisivät ensimmäiselle jonossa olevalle ja minä saisin sitten seuraavat luovutetut solut. Kuitenkin tässä kohtaa jokainen on sanonut että ei hän ainakaan halua pistää itseään ja kaikkia niitä hormooneja kroppaansa ymym.. Miksi sitten sanoa että auttaisivat jos ei kuitenkaan ole valmis niin tekemään?? Olen ollut tästä hieman pahoillani, koska minä kyllä jos tietäisin että ystävälläni olisi minun tilanteeni ja voisin häntä auttaa tällä tavalla voisin hyvinkin luovuttaa munasolujani.. Mutta sellainen mietintä vielä tähän loppuun. Onko muilla ollut samaa??

Jatkoa vol.2

Viime vuodet ovat menneet melko kivuttomasti, vaikka lapsi on ollut koko ajan silti mielessä, mutta ihan lähipiirissäkään ei ole ollut mitään kummempia vauva-uutisia niin jotenkin mieli pysynyt tasaisena. Vuoden verran olen nyt syönyt vitamiinivalmisteita, homeopaattisia ja ollut gluteenittomalla. Painoa on kertynyt tosiaan se n.7kg ja olo on muuten mukava. Ei siis mitään kummempaa, KUNNES...!

Lapsuudenystäväni kertoi olevansa raskaana viime vuoden keväänä. He olivat jo yli puoli vuotta yrittäneetkin lasta ja hänellä oli todettu lopulta endometrioosi. Ystäväni pääsi kuitenkin melko nopeasti leikkaukseen ja parin kk päästä hän olikin sitten raskaana. Täytyy myöntää että sen hetken kun heilläkin oli epävarmaa saavatko lasta, tunsin että vihdoin joku läheisenikin on samassa tilanteessa kuin minä ja ymmärtää kuinka paljon kärsin. Kuitenkin heidän onnensa sai tilaisuuden ja nyt hänellä on kk ikäinen ihana poikavauva. Tottakai olen onnellinen hänen puolestaan, mutta samalla hyvin surullinen omasta kohtalostani. Ja kun tämähän ei edes loppunut vielä tähän. Myös toinen ystäväni, joka ei siis missään nimessä halunnut lasta, raskautui vahingossa ja heillä on melkein kk ikäinen pieni tyttövauva. Sitten meidät J:n kanssa pyydettiin kummeiksi ystäväpariskunnallemme joilla on laskettu aika toukokuussa. En pysty edes sanoin kuvailemaan, mitä tunnemysrskyä kävin läpi saadessani tietää näitä uutisia. Tiesin että jokatapauksessa jossain vaiheessa näitä uutisia alkaisi tulemaan lähipiirissä, mutta ei siihen koskaan osaa olla valmis ja pitikö niin monta tulla samaan aikaan :/

Edes J ei pysty ymmärtämään mitä käyn läpi. Hän vain sanoo että kyllä se lapsi sieltä sitten tulee, joko normaalisti tai hoitojen avulla, mutta tulee kumminkin. Minä vaan kun en enää jaksaisi odottaa. Vaikka olenkin vielä alle 30-vuotias, mutta jokainen odotettu vuosi on aina yksi vuosi vähemmän "hedelmällisemmästä kropastani". Vaikkei minulla tosiaan olekkaan kuukautisia ja en ovuloi, kroppani vanhenee kumminkin vuosi vuodelta. Jos ajattelee hoitoihinkin menemistä niin aina huonommat mahdollisuudet alkiolla on kiinnittyä ja alkaa kasvaa mitä vanhempi itse olen. Ja tosiaan kun niihin hoitoihinkin on sitten ainakin vuoden jonot. Me kun emme edes vielä ole missään jonossa niin tuntuu hyvin turhauttavalta odottaa vielä vuosia päästäkseni jonoon jossa voin taas odottaa ainakin vuoden. Huoh.. Koita tässä nyt pitää mieli kasassa ja koittaa olla iloinen toisten puolesta. Tälläinen "synkistely"-postaus tällä kertaa!

Jatkoa

Tosiaan erätaukomme jälkeen, emme J:n kanssa hetkeen puhuneet lapsesta. Toki halusinhan minä koko ajan, mutta mielestäni oli kuitenkin parempi että katsomme mihin suhde menee ja odottelemme rauhassa. Mitään älytöntä vauvakuumettakaan ei ollut, sain pidettyä mieleni rauhallisena. Toki aina välillä jostain kuuli tuttujen ja tutun tuttujen vauvauutisista, jolloin mieli kyllä pahottui, mutta se ei olut kuitenkaan mitään sydäntäsärkevää.

Vuonna 2010 marraskuussa lopetin hormonikorvaushoidon syönnin(kuulin että se sulkee kokonaan omantoimintani tehdäkseen kaiken keinotekoisesti) ja helmikuussa minulla tuli spontaani kuukautisvuoto! Ihan normaali, n.viikon kestävä vuoto ja olin aivan innoissani että nyt sain kroppani kuntoon ja hormonitoiminta palautui. Ilmoitin NTP(=Naistentautien poliklinikka) vuodosta ja he kirjasivat sen ylös ja käskivät ilmoittaa jos vuodot jatkuvat. Turhaan sitäkin sitten iloitsin, koska siihen se sitten taas jäi. Miten voikaan ihminen pettyä :/ Taas alkupisteessä.

Nyt pakko myöntää, en muista oliko minulla sitten kontrollikäynti tuon jälkeen ja aloitin uudelleen hormonikorvaushoidon vai odotinko 2012 tammikuun kontrollikäyntiin, mutta muistaisin että söin tuon jälkeen taas jonkun aikaa hormonikorvaushoitoa limakalvojeni takia. No kumminkin, 2012 syksyllä päätin, että alan nyt muuta kautta kokeilemaan josko saisin apua tähän tilanteeseen.

Hakeuduin paikkakuntani luontaistuotekaupan fytonomi/homeopatianeuvojalle. Varasin hänelle "neuvotteluajan" jossa kävimme läpi ongelmani ja kaikki minusta siihen menessä otetut testit ym. Hän antoi minulle lähetteen uusiin testeihin(joita ei siis koskaan minulle ole edes ehdotettu NTP:ssä) ja listan kaikennäköisistä vitamiineista ja homeopaattisista. Testeihin kuului D-vitamiini arvo, Rauta-arvo, keliakin dna-testi ja Sveitsiin tutkittavaksi menevä kilpirauhasen vasta-aine testi. No minä vähän saamattomana menin näihin testeihin vasta suraavan vuoden puolella ja vitamiinienkin syöminen oli vähän sellaista ja tälläistä. Kun sain testien tulokset otin todella itseäni niskasta kiinni ja päätin että nyt panostan tähän 110%, Testeistä vielä sen verran että D-vitamiini- ja rauta-arvoni olivat todella alhaiset ja minulla oli gluteeni-herkistymä. Aloitin täysin gluteenittoman ruokavalion ja vitamiinikuurin joka on jatkunut tähän päivään saakka :)

Olen tosiaan aina ollut todella hoikka ja minulle on kovin huonosti kertynyt painoa(toki söinkin kyllä todella epäsäännöllisesti ja liikuin melko paljon)vaikken kuitenkaan ollut mikään läpip***a. Vielä 2013 keväällä painoin 42kg ja olin kuitenkin 160cm pitkä. Omasta mielestäni ainakin järkyttävää! Ja olen aina hävennyt "luista" kroppaani ja olisin todellakin halunnut olla painavampi, joten mistään anoreksiasta tai bulimiasta ei ollut kyse vaikka monet sitä kyllä päivittelivätkin. No tähän päivään mennessä olen saanut painoa n. 7kg ja se on ollut aivan mahtavaa! Kroppani näyttää "normaalilta" söpöllä pikku pömppiksellä ja jonkinnäköisillä muodoilla. Ennen painoa ei tahtonut tulla millään ja kilonkin saaminen oli hyvin hankalaa, mutta nyt se kilo tulee paljon paremin. Liekö sitten gluteenittoman ruokavalion takia. Luulisin että ruoka imeytyy nyt paremmin. Kumminkin, olen hyvin tyytyväinen tähän muutokseen :) Hormonitoimintaan se nyt ei valitettavasti ole vielä vaikuttanut, mutta täytyy pitää toivoa yllä! Tuli nyt taas paljon kerrottua, mutta ei hätää, kerrottavaa riittää kyllä :) Kirjoittelemisiin siis!

Aloitus

Niin paljon ajatuksia, niin paljon pohdittavaa, mutta kuitenkin niin vähän kelle kertoa. Paitsi teille. Teille voi kertoa mitä tämän neitokaisen päässä pyörii. Voitte tukea tai tuomita. Mutta kerron jokatapauksessa.

En kyllä oikein tiedä mistä alkaisin ja mitä kertoisin, kerrottavaa kun on niin paljon.

Toiveissa raskaus. Se on ollut jo yli kolme vuotta. Mutta tarinani alkaa kuitenkin jo paljon aikasempaa. Ihan jo murrosikäisestä, jolloin odottelin kuukautisia alkavaksi. Kaikilla muillakin alkoi. Odottelin ja alkoivat ne kun olin 15 vuotias, mutta ne tulivatkin vain kerran. Seuraavassa kuussa ei mitään, eikä sitä seuraavassa, eikä sitä seuraavassa. Lääkärissä käskettiin vain odottaa, kyllä se kierto sieltä tasaantuisi. No meni siinä sitten vuosi kun yhdet kuukautiset tulivat taas ja jäivät sitten pois. 18-vuotta täytettyäni hakeuduin tutkimuksiin, koska kuukautisia ei enää kuulunut. Kaikki näytti muuten hyvältä, mutta jostain syystä FSH ja LH arvoni huitelivat pilvissä (v.2009 S-FSH 76.2 U/l ja LH 44 U/l ja estradioli 0.0300 nmol/l). Minut lähetettiin Turun Yliopistolliseen Keskussairaalaan perinnöllisyys- ja kromosomimutaatiotutkimuksiin, mutta kaikki oli niidenkin puolesta hyvin. Jostain syystä munasarjani ovat tälläisessä "uinumistilassa" ja diagnoosini olikin ennenaikaiset vaihdevuodet. Lääkärit eivät osanneet sanoa mistä tälläinen johtuu ja voi olla että on vain jokin ohimenevä tila, mutta kovin suuria toiveita eivät antaneet. Jos lasta toivoisin, olisi kuulemma munasolun luovutus ainoa vaihtoehto. Minulle määrättiin hormonikorvaushoito ja kävisin joka vuosi naistentautien poliklinikalla kontrollikäynnissä. Jonkun verran mietein tuolloin juuri lapsen saamista myöhemmässä vaiheessa, mutta en silloin edes seurustellut, joten asia jäi vain mietintä asteelle. Olihan minulla vielä aikaa enkä ajatellut asiaa niin kovasti niihin aikoihin.

Pari vuotta tutkimusten jälkeen tapasin mieheni J:n. Kerroin heti jo alussa ongelmastani ja se ei haitannut häntä. Sitten kun olisi lasten aika, tulisivat ne tavalla tai toisella. Hän myös tiesi sen, etten käyttänyt mitään ehkäisyä (oli se nyt niin pieni prosentti tulla luomusti raskaaksi tilassani, joten en katsonut siihen olevan tarvetta) J:n kanssa oltuamme 1,5 vuotta yhdessä, vuonna 2009, kysyin voisimmeko mennä munasoluluovutus-jonoon, se kun saattaa pahimmillaan kestää jopa muutaman vuoden. Tämä sopi J:lle ja jäimme odottamaan. Kuitenkin 2010 kesällä päädyimme pitämään pienen erätauon suhteessamme. Me molemmat tarvitsimme omaa aikaa selvittääksemme ajatuksemme. Taukomme ei kestänyt kuitenkaan kuin joku kolmisen kuukautta ja päädyimme jatkamaan suhdettamme. Joulukuussa 2010 saimme tiedon että tammikuussa pääsisimme luovutushoitoon. Oli kyllä nyt niin väärä ajankohta joten päädyimme, että siirrämme hoidon myöhemmälle. Ja nyt monta vuotta myöhemmin odotan yhä..

Tässä oli nyt alkuun infoa mitä on tapahtunut ja lisää tulee. Kirjoittamisiin!