2.PAS

Toukokuussa tehtiin toinen pas-siirto ja mukaan tuli taas 3pvä ikäinen alkio. Tällä kertaa muistaakseni ei otettu mitään ylimääräisiä lääkkeitä, paitsi koska olin ennen limakalvojen ultraa ollut vatsataudissa ja zumenonit ja lugesteronit olivat imeytyneen vähän heikommin, nostettiin zumenon 3tab/pvä. Aikaisemmin oli 2tab/pvä. Tässä siirrossa alkoi tunteet kääntymään epätoivon puoleen, vaikka lääkärit sanoivat että yleensä joka kolmas siirto kiinnittyy, mutta ajatukset harhailivat jo siinä jos minussa onkin vika ja kroppani ei vain suostu ottamaan alkiota vastaan. Olin aivan varma, että testitulos on negatiivinen. Taaskaan ei minkäännäköisiä oireita ja muutenkin epätoivo valtasi mieltä. Ja kuten arvata saattaa, ei ollut tämäkään pieni huurunenä kiinnittynyt. Pettymys on aina niin älyttömän suuri silloin testipäivänä, mutta onneksi sain Turusta taas tsemppiä, että koitetaan vaan uusiksi seuraavaan kiertoon. Jäimme taas odottelemaan sitä.

1. PAS

Heti seuraavaan kiertoon lähdettiin kokeilemaan uutta yritystä. Siirto sijoittui huhtikuulle ja yksi 3pv ikäinen pas-alkio pääsi taas kyytiin. Sain myös ns. kiinnitymispiikin Gonalpeptyl, joka laitettiin vatsanahkaan parin päivän kuluttua. Nyt mieli oli paljon rauhallisempi kuin ensimmäisessä siirrossa ja monta päivää menikin ajatellessa ihan muita asioita. Toki aina välillä sitä mietti ja kuunteli kroppaansa tuntuuko mitään oireita. Nämä siirrot ovat olleet sellaisia, etten kaueasti ole niistä kirjoittanut mitään ylös, joten nytkään en kovin hyvin enää muista mitä tuolloin tapahtui tarkemmin. Testasinko aikasempaa ja montako kertaa ym. Lopputulos oli kuitenkin se ikävä negatiivinen :/ Mieli oli todella matala, mutta päätin että uutta putkeen vaan seuraavaan kiertoon!

No palasinpa jälleen!

Jotenkin haluan kuitenkin jonnekin purkaa tätä asiaa niin puretaan sitten tänne. Viime kirjoituksien jälkeen asiat on edenneet kovasti. 

Helmikuun 14pvä vietettiin tosiaan häitä ja olin sitä ennen saanut tietää, että meille oli löytynyt luovuttaja ja hoidot voisivat alkaa heti häiden jälkeen. Luovuttajaa jouduttiin ultraamaan muutamaan kertaan enemmän ja aikataulut siittyivätkin viikolla, mutta vihdoin 27.2 tehtiin luovuttajalla punktio ja J meni antamaan oman näytteensä. 

Luovuttajalta saatiin kerättyä jopa 18 munasolu joista 15 hedelmöittyi. 12 saatiin pakkaseen ja ensimmäinen tuotesiirto tehtiin 2.3. Siitä alkoikin 2vko tuskaisat piinaviikot. Ensimmäisen testin taisin tehdä jo viiden päivän jälkeen. Tuli niitä testejä muutama tehtyä ennen virallista testipäivää, mutta kaikki olivat negatiivisia. Myös testipäivän testi ja veritesti vielä varmisti sen, että meidän pikkuinen ei ollut kiinnittynyt. Pettymys oli suuri, koska toiveet olivat niin korkealla ja usko että kyllähän minä raskaudun jo heti ensimmäisellä siirrolla. No eipä auttanut muu kun soittaa Turkuun ja siellä sitten jo alettiin suunnittelemaan uutta siirtoa heti seuraavaan kiertoon.

Turun Väestöliitto on muuten aivan ihana paikka! Henkilökunta on aina niin iloista ja he koittavat tsempata jaksamaan. Samaa en voi sanoa Porin naistentautien osastosta. Tai no sehän on nykyään niin hyvin yhdistetty äitiyspolin kanssa, että minä kun odottelen aikaa kohdun limakalvon ultraan ja koitan tsempata itseäni jaksamaan, niin katselen siinä ilmottautumispisteen vieressä pallomahaisia äitejä jotka tulevat omalle neuvola-ajalle ja lähtevät onnesta itkien pois kun ovat saaneet nähdä pienen ihmeen monitorin ruudulta. Eipä tunnu juuri yhtään pahalta ei. Saatana soikoon kun on pistänyt sitten vihaksi ettei ole yhtään voitu ajatella kun uutta äitiyspolia rakennettiin😡 No mutta ei sille mitään mahda ja täytyy sanoa, että kun pakko on, niin ihminen kestää kyllä niin paljon vihaa ja tuskaa ettei sitä voi edes käsittää. Tälläinen aloitus siis meidän hoitojen kanssa, kovin negatiivinen aloitus etten sanoisi. Kirjoitan jatkoa toisena päivänä, tämäkin oli jo aikamoinen romaani!

Hiljaisuus

Anteeksi kun olen vähän hiljainen kirjoittaja. Ajatuksia niin kauhesti päässä ja tuntuu että kirjoitan romaaneja kun alan kirjoittamaan. Olen myöskin huono kirjoittamaan muusta kuin "aktiivisimmista tapahtumista". Kiitos niille jotka ovat lukeneet blogiani ja hienoa jos joku on saanut tukea. Tuntuu kuitenkin että tämä blogi-kirjoittaminen ei ehkä ole minun juttuni. En tiedä eikö ihmiset vain löydä blogiani, mutta tuntuu etten saa keneltänään vastakaikua joten tuntuu turhalta kirjoittaa julkisesti.. Päädyin siis pitämään taukoa kirjoittamisesta ja katsoa mitä tuleva tuo. Tsemppiä kaikille muille yrittäjille ja odottajille!

Pienimuotoista takapakkia

Tänään tuli pienimuotoista takapakkia kun soittelin TVL:ään ilmoittaakseni uuden puhelinnumeroni (hyvä tekosyy urkkia taas lisätietoa jonoista yms. :P). Ajattelin varmuudeksi kysyä, että onhan se elokuussa lähetetty psykologin lausunto tullut perille. Arvatkaas mitä. No eipä sitten ollut tullut!! Hoitavalta lääkäriltäkin vielä varmistettiin, mutta ei ollut lausunto tullut. Minulle on psykologi laittanut 19.8 viestin, että hän on laittanut lausunnon lääkärillemme ja jää odottamaan kuittausvastausta. Eipä ole sitten viitsinut pariin kuukauteen laittaa minulle ettei kuittausta ole tullut. No hädissäni tietenkin kyselin, että onko tämä voinut vaikuttaa etenemiseemme jonossa :O Puheluni siirrettiin seuraavalle. Tämän ei kuulemma pitäisi vaikuttaa, mutta olisi kyllä erityisen tärkeää saada lausunto, koska kävimme vielä eri psykologilla mitä he olivat suositelleet. Miksei mikään voi koskaan mennä sujuvasti??!

No onneksi se nyt ei sitten ole vaikuttanut, mutta kyselimpä sitten taas jonon kulkua ja sanoivat että jono kulkee tällä hetkellä todella hyvin ja on periaatteessa edennyt edellisestä soitostani. Ainut huono puoli oli, että pariskuntia passiivijonosta oli myös siirtynyt hoitoihin. Sanoivat kyllä että kannattaa varautua että soitto voi tulla hyvinkin yllättäen, mutta tälle vuodelle eivät luvanneet että pääsisimme. Kuulemma emme ainakaan sitä vuotta joudu odottamaan(jonoon olemme tosiaan menneet huhtikuussa) eli kyllä varmasti aikalailla alkuvuodesta pääsisimme. Luovuttajia on onneksi silti ollut nyt hyvin, kiitos heille <3, mutta jotenkin niin toivoin hoitoja vielä tälle vuodelle :/

En jaksaisi enää yhtään odottaa, vaikka tiedän että on paljon ihmisiä jotka ovat odottaneet vuosia ja olleet hoidoissa, mutta saaneet vain negatiivisiä, mutta olen melko varma että aika moni tälläisessä tilanteessa kuitenkin päivittelee juuri sitä omaa kohtaloaan ja omia tuntemuksiaan. Minä elän sellaisessa hetkessä elämää, jossa moni läheisistä ystävistäni on juuri tänä vuonna saaneet lapsen. Jos kaikki olisi normaalisti meillä olisi jo lapsi, ehkä jopa kaksikin ja ystäväni olisivat nyt vasta saaneet. Mutta eihän se mene niin kuin on suunnitellut.. Tuntuu niin pahalta, että ystävilläni on jo melkein kaksivuotiaat lapset, kun minä vasta voisin ehkä saada ensimmäistä ja siitäkään ei ole varmuutta että ekasta siirrosta onnistuisi. Huoh, kylläpä taas jotenkin masensi......

Tiedän, että on muitakin jotka ovat samassa tilanteessa......
Tiedän, että meidänkin jälkeen on ihmisiä jonossa.....
Tiedän, että monet ovat yrittäneet ensin luomusti vuosia, sitten hoidoilla vuosia......
Tiedän, että jotkut eivät ole saaneet lainkaan lasta.....

MUTTA

Nyt ei vain pysty ajattelemaan kuin omaa kohtaloaan, anteeksi siitä niille joilla asiat pahemmin kuin minulla

Aika menee niin nopeaan

Tosiaan kuten otsikko kertoo, aika menee niin nopeaan :O En siis ole kerinnyt /muistanut kirjoittaa ollenkaan tänne vaikka taas ollaan menty asioissa eteenpäin!

Olimme siis vihdoin psykologisella keskustelukäynnillä. Varasin ajan omalta paikkakunnalta, koska rahanmenoa on ihan tarpeeksi, niin säästän ne bensarahat mielummin muuhun. Ainut huonopuoli oli sitten se, että terapeutti ei ollut koskaan ennen kuullut tälläisestä tapauksesta mikä meillä on ja jouduin sitten selittämään hänelle mistä keskustelussa oikein oli kysymys.

1,5h vierähti hyvin minun ollessa äänessä :D Mies vastasi muutamaan terapeutin kysymykseen ja loppuaika meni minun hölötyksellä. Mies sanoikin että yleensä ne terapeutit kyselee ja me vastaamme, mutta tuossa ei tahtonut saada terapeutti edes suunvuoroa minulta. No huppista :P Tosiaan käynti ei mielestäni palvellut erikoisemmin meitä, tulipa ainakin hoidettua sekin pois alta.

Se mikä sitten olikin mukavampaa, oli se kun soitin TVL:lle kysyäkseni kelle terapeutti lähettää diagnoosinsa niin samalla sitten utelin osaisivatko yhtään sanoa missä vaiheessa jonoa mennään. Ensin sanoi että vaikea on arvioida kuinka kauan menee, mutta kysyin hanakasti että pystyykö sanomaan montako ihmistä on ennen meitä, niin katseli koneelta ja vastasi että näyttäisi olevan kolme paria ennen meitä! SIIS VAIN KOLME ENÄÄ!! :D Maha taisi vetää silloin kiemuraa ja olin ihan täpinöissäni!! Olin siis itse siinä uskossa, että varmasti on yli viisi henkeä ainakin. Kahdella parilla kuulemma alkoi nyt elokuussa hoidossa, joten toivon että luovuttajia nyt olisi ja pääsisimme vielä loppuvuodesta hoitoihin. Toivon toivon niin kovasti!! :)

Jos kerkeän ja muistan laitan juttua häistä, mutta nyt täytyy alkaa valmistautumaan nukkumaan!

Taas askel edempänä

Heippa hei ja anteeksi, etten ole hetkeen kirjoittanut. Lepotaukoa Helmen ajattelemisesta ja keskittymistä saadakseen itsensä taas kokoon.

Olen tosiaan kertonut töissä olevan stressiä joka ulottuu kyllä ihan työajan ulkopuolellekin. Kesäkuun alku oli minulle henkisesti todella vaikeaa ja kävinkin jopa työterveyshoitajalla ja -psykologilla (tuloksetta), koska aloin saamaan ahdistuskohtauksia, vatsan huonoa toimimista ym. vaivoja. Ei heillä ollut oikein muuta neuvoa kuin että vaihtaisin työpaikkaa tai lakkaan ainakin ajattelemasta töitä työajan ulkopuolella. No eipä se ihan helppoa ole tällä hetkellä saada uutta työpaikkaa, mutta on minulla kuitenkin yksi ässä hihassa ja työasiat aloin jättämään töihin niin olo kyllä hiukan helpottui.

Jäinkin kesäkuun puolessa välissä 2,5vko kesälomalle joka oli myös erittäin hyvä. Viikko siitä vietettiin koirien ja ystävien kanssa mökillä ja viikko kotona puuhastellen kaikkea mukavaa esim, kummipoika oli yhden päivän hoidossa :) Eilen oli ensimmäinen työpäivä ja asenteeni on että teen sen verran kuin pystyn yksin tekemään ja jätän työasiat töihin kun lähden. Ehkä tämäkin tästä vielä mukavammaksi muuttuu.

Varasin eilen ajan terapeutille psykologiselle keskustelulle. Menemme käymään omalla paikkakunnalla olevalle seksuaaliterapeutille ja toivon että se on ok. Meille kun TVL:stä suositeltiin Turussa olevaa terapeuttia, mutta kävisin mielelläni täällä kotipaikkakunnalla. No aika on tosiaan ensiviikon tiistaina ja katsotaan sitten kuinka se menee ja mitä tapahtuu, aika on nyt jokatapauksessa varattu! :) Menee asiat paremmin eteenpäin kun on se käyty ja toivon ettei sen takia tule mitään takapakkia, koska tätä on odotettu. Onneksi on noita kummilapsia jotka vähän helpottavat oloani, koska saan viettää heidän kanssaan todella paljon aikaa <3

Niin ja meinasin melkein unohtaa laittaa, että ajatukset ovat myös sen takia olleet vähemmän Helmellä, koska täällä suunitellaan nyt talvihäitä! :) 14.2.2015 minusta tulee Rouva <3 Katsotaan jos olen oikein aktiivinen niin voin kirjoitella jotain suunitelmia ja ajatuksia tulevista häistä :)