Sivut

torstai 29. toukokuuta 2014

Onnellinen päivä

Näin helatorstain kunniaksi tapahtui myös onnellisia asioita. Kylläkin muille, mutta siis tuleva kummipoikamme syntyi tänään maailmaan!! :´) Pituutta 53cm ja painoa melkein 4kg, että ihan hyvänkokoinen poitsu. J lähtikin tuoreen isän kanssa varpajaisia viettämään ja minä jäin kotiin iloitsemaan. Täytyy kyllä myöntää, että nämä hetket kun joku saa lapsen tai ilmoittaa että on saamassa lapsen, ovat henkisesti hyvin raskaita minulle.

Sain taas kuulla hyvän ystäväni odottavan ja saavan lapsensa elokuun lopussa. Tämä oli myös minulle kova isku. Hän asuu eri paikkakunnalla ja oli aika kun emme olleet kauhesti tekemisissä. Oikeastaan ei lainkaan. Hän on lukioaikainen ystäväni ja jäi minulle hyvin tärkeäksi ystäväksi. Niimpä aloin pitämään häneen uudelleen yhteyttä ja helmikuussa jopa sain aikaiseksi lähteä käymään heillä. Puhuimme maat ja taivaat ja paljon tästä ongelmastani ja siitä, että J silloin olisi halunnut odottaa vielä muutaman vuoden. Hän ei sitten siinä kohtaa viitsinyt kertoa että oli itse joulukuussa tehnyt positiivisen raskaustestin. Sain tietää siitä facebookin arkihaasteen kautta n.kk sitten. Se varmaan tekikin asiasta vielä kipeämmän. Soittelimme kyllä silloin ja hän pahoitteli ettei ollut soittanut minulle aikaisempaa ja kertonut. Toisaalta  ymmärrän, mutta toisaalta olen pahoillani. No ei sitä kannata surkutella, ollutta ja mennyttä. Hän on joka tapauksessa ansainnut onnen, koska on kokenut äidin menetyksen silloin lukioaikana ym. ikävää. Olen hänen puolestaan kyllä onnellinen <3

Ja kummipoitsu <3 Hänestä vasta olenkin onnellinen! En malta odottaa että saan elää hänen rinnallaan ja touhuta mukavia :) Vaikka saan toki touhuta ja elää myös toisen ystäväni tyttären (joka siis ns. kummilapseni, vanhemmat kun eivät kuulu kirkkoon). He molemmat ovat olleet jo raskausaikana suur osa elämääni ja tulevat aina olemaankin! <3 Toivoisin vain että saisin heille leikkikaverin omasta Helmestäni. Täytyy vaan jaksaa odottaa ja uskoa! Hyvää helatorstaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti