Viime vuodet ovat menneet melko kivuttomasti, vaikka lapsi on ollut koko ajan silti mielessä, mutta ihan lähipiirissäkään ei ole ollut mitään kummempia vauva-uutisia niin jotenkin mieli pysynyt tasaisena. Vuoden verran olen nyt syönyt vitamiinivalmisteita, homeopaattisia ja ollut gluteenittomalla. Painoa on kertynyt tosiaan se n.7kg ja olo on muuten mukava. Ei siis mitään kummempaa, KUNNES...!
Lapsuudenystäväni kertoi olevansa raskaana viime vuoden keväänä. He olivat jo yli puoli vuotta yrittäneetkin lasta ja hänellä oli todettu lopulta endometrioosi. Ystäväni pääsi kuitenkin melko nopeasti leikkaukseen ja parin kk päästä hän olikin sitten raskaana. Täytyy myöntää että sen hetken kun heilläkin oli epävarmaa saavatko lasta, tunsin että vihdoin joku läheisenikin on samassa tilanteessa kuin minä ja ymmärtää kuinka paljon kärsin. Kuitenkin heidän onnensa sai tilaisuuden ja nyt hänellä on kk ikäinen ihana poikavauva. Tottakai olen onnellinen hänen puolestaan, mutta samalla hyvin surullinen omasta kohtalostani. Ja kun tämähän ei edes loppunut vielä tähän. Myös toinen ystäväni, joka ei siis missään nimessä halunnut lasta, raskautui vahingossa ja heillä on melkein kk ikäinen pieni tyttövauva. Sitten meidät J:n kanssa pyydettiin kummeiksi ystäväpariskunnallemme joilla on laskettu aika toukokuussa. En pysty edes sanoin kuvailemaan, mitä tunnemysrskyä kävin läpi saadessani tietää näitä uutisia. Tiesin että jokatapauksessa jossain vaiheessa näitä uutisia alkaisi tulemaan lähipiirissä, mutta ei siihen koskaan osaa olla valmis ja pitikö niin monta tulla samaan aikaan :/
Edes J ei pysty ymmärtämään mitä käyn läpi. Hän vain sanoo että kyllä se lapsi sieltä sitten tulee, joko normaalisti tai hoitojen avulla, mutta tulee kumminkin. Minä vaan kun en enää jaksaisi odottaa. Vaikka olenkin vielä alle 30-vuotias, mutta jokainen odotettu vuosi on aina yksi vuosi vähemmän "hedelmällisemmästä kropastani". Vaikkei minulla tosiaan olekkaan kuukautisia ja en ovuloi, kroppani vanhenee kumminkin vuosi vuodelta. Jos ajattelee hoitoihinkin menemistä niin aina huonommat mahdollisuudet alkiolla on kiinnittyä ja alkaa kasvaa mitä vanhempi itse olen. Ja tosiaan kun niihin hoitoihinkin on sitten ainakin vuoden jonot. Me kun emme edes vielä ole missään jonossa niin tuntuu hyvin turhauttavalta odottaa vielä vuosia päästäkseni jonoon jossa voin taas odottaa ainakin vuoden. Huoh.. Koita tässä nyt pitää mieli kasassa ja koittaa olla iloinen toisten puolesta. Tälläinen "synkistely"-postaus tällä kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti