Toivoa

No nyt on asioissa päästy vähän eteenpän, nimittäin ilmottauduttiin tänään munasolun luovutus-jonoon! Ollaan ainakin yhden askeleen lähempänä Helmeä :) Saatiin J:n kanssa juteltua viikonloppuna ja päästiin jonkinnäköiseen yhteisymmärrykseen asiasta. Me happy!

Olen kesäkuussa silti menossa vielä lääkäri, diplomi-homeopaatti Liisa Sulkakoskelle ja katson mitä mieltä hän on asiasta ja mitä hän suosittelisi. Myös vyöhyketerapia ja hermoratahieronta on ollut mielessä. Minulla kun on selässä kuona-aine pallukoita niin ne tarvisi saada pois. Mieli on nyt kuitenkin hiukan parempi, kun tietää että asiat on edes vähän edenneet. Saas katsoa mitä tuleva tuo. Täytyisi saada oikein kunnon hermolomaa ja ajattelinkin pitää talviloman pääsiäisen aikoihin niin saisi lepuutettua mieltä työpaikasta ja sen asioista. Pikkuisen kun on tupannut stressiä pukkaamaan niin lapsettomuuden kuin sitten töidenkin puolesta. Lomaa odotellessa :P

Vielä sen verra täytyy "synkistellä", että olen tässä nyt paljon jutellut ystäville ja tuttaville luovutushoidosta ja moni on ollut niin halukkaita auttamaan jos vaan jotenkin pystyisi. Olenkin sitten maininnut ristiinluovutuksesta, eli jos ystävä luovuttaisi munasoluja pääsisin jonossa eteenpäin, koska ystäväni munasolut menisivät ensimmäiselle jonossa olevalle ja minä saisin sitten seuraavat luovutetut solut. Kuitenkin tässä kohtaa jokainen on sanonut että ei hän ainakaan halua pistää itseään ja kaikkia niitä hormooneja kroppaansa ymym.. Miksi sitten sanoa että auttaisivat jos ei kuitenkaan ole valmis niin tekemään?? Olen ollut tästä hieman pahoillani, koska minä kyllä jos tietäisin että ystävälläni olisi minun tilanteeni ja voisin häntä auttaa tällä tavalla voisin hyvinkin luovuttaa munasolujani.. Mutta sellainen mietintä vielä tähän loppuun. Onko muilla ollut samaa??

Jatkoa vol.2

Viime vuodet ovat menneet melko kivuttomasti, vaikka lapsi on ollut koko ajan silti mielessä, mutta ihan lähipiirissäkään ei ole ollut mitään kummempia vauva-uutisia niin jotenkin mieli pysynyt tasaisena. Vuoden verran olen nyt syönyt vitamiinivalmisteita, homeopaattisia ja ollut gluteenittomalla. Painoa on kertynyt tosiaan se n.7kg ja olo on muuten mukava. Ei siis mitään kummempaa, KUNNES...!

Lapsuudenystäväni kertoi olevansa raskaana viime vuoden keväänä. He olivat jo yli puoli vuotta yrittäneetkin lasta ja hänellä oli todettu lopulta endometrioosi. Ystäväni pääsi kuitenkin melko nopeasti leikkaukseen ja parin kk päästä hän olikin sitten raskaana. Täytyy myöntää että sen hetken kun heilläkin oli epävarmaa saavatko lasta, tunsin että vihdoin joku läheisenikin on samassa tilanteessa kuin minä ja ymmärtää kuinka paljon kärsin. Kuitenkin heidän onnensa sai tilaisuuden ja nyt hänellä on kk ikäinen ihana poikavauva. Tottakai olen onnellinen hänen puolestaan, mutta samalla hyvin surullinen omasta kohtalostani. Ja kun tämähän ei edes loppunut vielä tähän. Myös toinen ystäväni, joka ei siis missään nimessä halunnut lasta, raskautui vahingossa ja heillä on melkein kk ikäinen pieni tyttövauva. Sitten meidät J:n kanssa pyydettiin kummeiksi ystäväpariskunnallemme joilla on laskettu aika toukokuussa. En pysty edes sanoin kuvailemaan, mitä tunnemysrskyä kävin läpi saadessani tietää näitä uutisia. Tiesin että jokatapauksessa jossain vaiheessa näitä uutisia alkaisi tulemaan lähipiirissä, mutta ei siihen koskaan osaa olla valmis ja pitikö niin monta tulla samaan aikaan :/

Edes J ei pysty ymmärtämään mitä käyn läpi. Hän vain sanoo että kyllä se lapsi sieltä sitten tulee, joko normaalisti tai hoitojen avulla, mutta tulee kumminkin. Minä vaan kun en enää jaksaisi odottaa. Vaikka olenkin vielä alle 30-vuotias, mutta jokainen odotettu vuosi on aina yksi vuosi vähemmän "hedelmällisemmästä kropastani". Vaikkei minulla tosiaan olekkaan kuukautisia ja en ovuloi, kroppani vanhenee kumminkin vuosi vuodelta. Jos ajattelee hoitoihinkin menemistä niin aina huonommat mahdollisuudet alkiolla on kiinnittyä ja alkaa kasvaa mitä vanhempi itse olen. Ja tosiaan kun niihin hoitoihinkin on sitten ainakin vuoden jonot. Me kun emme edes vielä ole missään jonossa niin tuntuu hyvin turhauttavalta odottaa vielä vuosia päästäkseni jonoon jossa voin taas odottaa ainakin vuoden. Huoh.. Koita tässä nyt pitää mieli kasassa ja koittaa olla iloinen toisten puolesta. Tälläinen "synkistely"-postaus tällä kertaa!

Jatkoa

Tosiaan erätaukomme jälkeen, emme J:n kanssa hetkeen puhuneet lapsesta. Toki halusinhan minä koko ajan, mutta mielestäni oli kuitenkin parempi että katsomme mihin suhde menee ja odottelemme rauhassa. Mitään älytöntä vauvakuumettakaan ei ollut, sain pidettyä mieleni rauhallisena. Toki aina välillä jostain kuuli tuttujen ja tutun tuttujen vauvauutisista, jolloin mieli kyllä pahottui, mutta se ei olut kuitenkaan mitään sydäntäsärkevää.

Vuonna 2010 marraskuussa lopetin hormonikorvaushoidon syönnin(kuulin että se sulkee kokonaan omantoimintani tehdäkseen kaiken keinotekoisesti) ja helmikuussa minulla tuli spontaani kuukautisvuoto! Ihan normaali, n.viikon kestävä vuoto ja olin aivan innoissani että nyt sain kroppani kuntoon ja hormonitoiminta palautui. Ilmoitin NTP(=Naistentautien poliklinikka) vuodosta ja he kirjasivat sen ylös ja käskivät ilmoittaa jos vuodot jatkuvat. Turhaan sitäkin sitten iloitsin, koska siihen se sitten taas jäi. Miten voikaan ihminen pettyä :/ Taas alkupisteessä.

Nyt pakko myöntää, en muista oliko minulla sitten kontrollikäynti tuon jälkeen ja aloitin uudelleen hormonikorvaushoidon vai odotinko 2012 tammikuun kontrollikäyntiin, mutta muistaisin että söin tuon jälkeen taas jonkun aikaa hormonikorvaushoitoa limakalvojeni takia. No kumminkin, 2012 syksyllä päätin, että alan nyt muuta kautta kokeilemaan josko saisin apua tähän tilanteeseen.

Hakeuduin paikkakuntani luontaistuotekaupan fytonomi/homeopatianeuvojalle. Varasin hänelle "neuvotteluajan" jossa kävimme läpi ongelmani ja kaikki minusta siihen menessä otetut testit ym. Hän antoi minulle lähetteen uusiin testeihin(joita ei siis koskaan minulle ole edes ehdotettu NTP:ssä) ja listan kaikennäköisistä vitamiineista ja homeopaattisista. Testeihin kuului D-vitamiini arvo, Rauta-arvo, keliakin dna-testi ja Sveitsiin tutkittavaksi menevä kilpirauhasen vasta-aine testi. No minä vähän saamattomana menin näihin testeihin vasta suraavan vuoden puolella ja vitamiinienkin syöminen oli vähän sellaista ja tälläistä. Kun sain testien tulokset otin todella itseäni niskasta kiinni ja päätin että nyt panostan tähän 110%, Testeistä vielä sen verran että D-vitamiini- ja rauta-arvoni olivat todella alhaiset ja minulla oli gluteeni-herkistymä. Aloitin täysin gluteenittoman ruokavalion ja vitamiinikuurin joka on jatkunut tähän päivään saakka :)

Olen tosiaan aina ollut todella hoikka ja minulle on kovin huonosti kertynyt painoa(toki söinkin kyllä todella epäsäännöllisesti ja liikuin melko paljon)vaikken kuitenkaan ollut mikään läpip***a. Vielä 2013 keväällä painoin 42kg ja olin kuitenkin 160cm pitkä. Omasta mielestäni ainakin järkyttävää! Ja olen aina hävennyt "luista" kroppaani ja olisin todellakin halunnut olla painavampi, joten mistään anoreksiasta tai bulimiasta ei ollut kyse vaikka monet sitä kyllä päivittelivätkin. No tähän päivään mennessä olen saanut painoa n. 7kg ja se on ollut aivan mahtavaa! Kroppani näyttää "normaalilta" söpöllä pikku pömppiksellä ja jonkinnäköisillä muodoilla. Ennen painoa ei tahtonut tulla millään ja kilonkin saaminen oli hyvin hankalaa, mutta nyt se kilo tulee paljon paremin. Liekö sitten gluteenittoman ruokavalion takia. Luulisin että ruoka imeytyy nyt paremmin. Kumminkin, olen hyvin tyytyväinen tähän muutokseen :) Hormonitoimintaan se nyt ei valitettavasti ole vielä vaikuttanut, mutta täytyy pitää toivoa yllä! Tuli nyt taas paljon kerrottua, mutta ei hätää, kerrottavaa riittää kyllä :) Kirjoittelemisiin siis!