Onnellinen päivä

Näin helatorstain kunniaksi tapahtui myös onnellisia asioita. Kylläkin muille, mutta siis tuleva kummipoikamme syntyi tänään maailmaan!! :´) Pituutta 53cm ja painoa melkein 4kg, että ihan hyvänkokoinen poitsu. J lähtikin tuoreen isän kanssa varpajaisia viettämään ja minä jäin kotiin iloitsemaan. Täytyy kyllä myöntää, että nämä hetket kun joku saa lapsen tai ilmoittaa että on saamassa lapsen, ovat henkisesti hyvin raskaita minulle.

Sain taas kuulla hyvän ystäväni odottavan ja saavan lapsensa elokuun lopussa. Tämä oli myös minulle kova isku. Hän asuu eri paikkakunnalla ja oli aika kun emme olleet kauhesti tekemisissä. Oikeastaan ei lainkaan. Hän on lukioaikainen ystäväni ja jäi minulle hyvin tärkeäksi ystäväksi. Niimpä aloin pitämään häneen uudelleen yhteyttä ja helmikuussa jopa sain aikaiseksi lähteä käymään heillä. Puhuimme maat ja taivaat ja paljon tästä ongelmastani ja siitä, että J silloin olisi halunnut odottaa vielä muutaman vuoden. Hän ei sitten siinä kohtaa viitsinyt kertoa että oli itse joulukuussa tehnyt positiivisen raskaustestin. Sain tietää siitä facebookin arkihaasteen kautta n.kk sitten. Se varmaan tekikin asiasta vielä kipeämmän. Soittelimme kyllä silloin ja hän pahoitteli ettei ollut soittanut minulle aikaisempaa ja kertonut. Toisaalta  ymmärrän, mutta toisaalta olen pahoillani. No ei sitä kannata surkutella, ollutta ja mennyttä. Hän on joka tapauksessa ansainnut onnen, koska on kokenut äidin menetyksen silloin lukioaikana ym. ikävää. Olen hänen puolestaan kyllä onnellinen <3

Ja kummipoitsu <3 Hänestä vasta olenkin onnellinen! En malta odottaa että saan elää hänen rinnallaan ja touhuta mukavia :) Vaikka saan toki touhuta ja elää myös toisen ystäväni tyttären (joka siis ns. kummilapseni, vanhemmat kun eivät kuulu kirkkoon). He molemmat ovat olleet jo raskausaikana suur osa elämääni ja tulevat aina olemaankin! <3 Toivoisin vain että saisin heille leikkikaverin omasta Helmestäni. Täytyy vaan jaksaa odottaa ja uskoa! Hyvää helatorstaita kaikille!

Ensikäynti!

Ihana viikko Gardajärvellä on takana, samoin myös ei niin ihana työviikko. Gardalla olin kyllä hyvin rentoutunut ja nautin ajasta J:n kanssa, mutta tämä viikko töissä onkin saanut verenpaineet ja kaikki muutkin paineet taas kohoamaan :/ Miten onkaan niin ihanasta työpaikasta voinut tulla täydellistä pakkopullaa??! Tiedän että mikään työ ei ole ihanaa ikuisesti, mutta jos esimies käyttäytyy kuin m****u niin ei siinä tosiaan ole mukava tehdä töitä. Varsinkin kun olen siis ainoa työntekijä + pomo.. Huoh huoh..

Mutta mennäämpä mukavampiin asioihin. Olimme siis maanantaina ensikäynnillä Turun Väestöliitossa. Meillä oli ensin n.tunnin aika hoitaja Marja Tervoselle ja sen jälkeen n.puoli tuntia lääkäri Anna-Kaisa Porasen kanssa. Marjan kanssa keskustelimme kaikki lakiasiat läpi tai siis minä kysyin asioita joita olin lukenut ja miettinyt ja Marja totesi että sinä käytkin hyvin läpi kaikki nämä lakikohdat :D  Jokseenkin tullut kyllä kerättyä tuota informaatiota netistä. Hän myös kyseli mitä kummatkin ajatteli kun lapsi ei geneettisesti ole minun. Kummallekkaan meistä sillä ei ole merkitystä. Elinympäristö ja vanhemmat kuitenkin muokkaavat lapsesta omannäköisen ei niillä geeneillä ole niin merkitystä. Ainakaan meidän mielestä :)

Yksi myös erittäin tärkeä asia oli, että mitä mieltä olemme kertomisen suhteen. J on sitä mieltä että tottakai keromme, miksi emme kertoisi. Itse olin aluksi sillä kannalla etten näkisi sitä niin tärkeäksi kertoa. Koen kuitenkin raskauden ja lapsi tuntuu sitä kautta vielä enemmän omalta kuin esimerkiksi adoptoitu. Vaikka siis toki adoptoitukin omalta tuntuu, en siis ollenkaan sitä vähättele. No kuitenkin, jotenkin minusta tuntui turhalta kertominen. Jotenkin myös ajatus siitä hetkestä kun lapsen kanssa tulee jotakin sanaharkkaa ja hän alkaakin tivaamaan etten ole hänen äitinsä ja hän etsii oikean äitinsä ym saa miettimään kertomista. Toki ehkä kuitenkin olisi parempi kertoa, koska suuri salaisuus saattaisi painaa mieltä ja jos asia kävisikin ilmi lapselle joskus muuta kautta kuin meiltä niin se voisi olla ikävä kaikkien kannalta. Tätä asiaa silti on aikaa miettiä vielä jonkun aikaa  :)

Jonot ovat kuulemma 6kk-1v. Toki jos luovuttajia ilmenee, niin saattaa aika olla vain muutama kuukausi. Kovin oltiin toivekkaita että pääsisin vielä tänä vuonna hoitoihin. Totisesti niin toivonkin! :)  Anna-Kaisan kanssa kirjoitettiin vielä hoitosopimus ja J:stä otettiin HIV-ja Hepatiittinäytteet. Ainut mitä ei vielä ollut oli psygologin keskustelu jonka hoidamme myöhemmin. Muuten kaikki on ok ja nyt vain odotellaan.

Eli toivoisinkin että jos joku kiinnostunut munasolujen luovuttaja sattuu eksymään blogiini, niin Turun väestöliitto kaipaisi luovuttajia. Kiitos!