2.PAS

Toukokuussa tehtiin toinen pas-siirto ja mukaan tuli taas 3pvä ikäinen alkio. Tällä kertaa muistaakseni ei otettu mitään ylimääräisiä lääkkeitä, paitsi koska olin ennen limakalvojen ultraa ollut vatsataudissa ja zumenonit ja lugesteronit olivat imeytyneen vähän heikommin, nostettiin zumenon 3tab/pvä. Aikaisemmin oli 2tab/pvä. Tässä siirrossa alkoi tunteet kääntymään epätoivon puoleen, vaikka lääkärit sanoivat että yleensä joka kolmas siirto kiinnittyy, mutta ajatukset harhailivat jo siinä jos minussa onkin vika ja kroppani ei vain suostu ottamaan alkiota vastaan. Olin aivan varma, että testitulos on negatiivinen. Taaskaan ei minkäännäköisiä oireita ja muutenkin epätoivo valtasi mieltä. Ja kuten arvata saattaa, ei ollut tämäkään pieni huurunenä kiinnittynyt. Pettymys on aina niin älyttömän suuri silloin testipäivänä, mutta onneksi sain Turusta taas tsemppiä, että koitetaan vaan uusiksi seuraavaan kiertoon. Jäimme taas odottelemaan sitä.

1. PAS

Heti seuraavaan kiertoon lähdettiin kokeilemaan uutta yritystä. Siirto sijoittui huhtikuulle ja yksi 3pv ikäinen pas-alkio pääsi taas kyytiin. Sain myös ns. kiinnitymispiikin Gonalpeptyl, joka laitettiin vatsanahkaan parin päivän kuluttua. Nyt mieli oli paljon rauhallisempi kuin ensimmäisessä siirrossa ja monta päivää menikin ajatellessa ihan muita asioita. Toki aina välillä sitä mietti ja kuunteli kroppaansa tuntuuko mitään oireita. Nämä siirrot ovat olleet sellaisia, etten kaueasti ole niistä kirjoittanut mitään ylös, joten nytkään en kovin hyvin enää muista mitä tuolloin tapahtui tarkemmin. Testasinko aikasempaa ja montako kertaa ym. Lopputulos oli kuitenkin se ikävä negatiivinen :/ Mieli oli todella matala, mutta päätin että uutta putkeen vaan seuraavaan kiertoon!

No palasinpa jälleen!

Jotenkin haluan kuitenkin jonnekin purkaa tätä asiaa niin puretaan sitten tänne. Viime kirjoituksien jälkeen asiat on edenneet kovasti. 

Helmikuun 14pvä vietettiin tosiaan häitä ja olin sitä ennen saanut tietää, että meille oli löytynyt luovuttaja ja hoidot voisivat alkaa heti häiden jälkeen. Luovuttajaa jouduttiin ultraamaan muutamaan kertaan enemmän ja aikataulut siittyivätkin viikolla, mutta vihdoin 27.2 tehtiin luovuttajalla punktio ja J meni antamaan oman näytteensä. 

Luovuttajalta saatiin kerättyä jopa 18 munasolu joista 15 hedelmöittyi. 12 saatiin pakkaseen ja ensimmäinen tuotesiirto tehtiin 2.3. Siitä alkoikin 2vko tuskaisat piinaviikot. Ensimmäisen testin taisin tehdä jo viiden päivän jälkeen. Tuli niitä testejä muutama tehtyä ennen virallista testipäivää, mutta kaikki olivat negatiivisia. Myös testipäivän testi ja veritesti vielä varmisti sen, että meidän pikkuinen ei ollut kiinnittynyt. Pettymys oli suuri, koska toiveet olivat niin korkealla ja usko että kyllähän minä raskaudun jo heti ensimmäisellä siirrolla. No eipä auttanut muu kun soittaa Turkuun ja siellä sitten jo alettiin suunnittelemaan uutta siirtoa heti seuraavaan kiertoon.

Turun Väestöliitto on muuten aivan ihana paikka! Henkilökunta on aina niin iloista ja he koittavat tsempata jaksamaan. Samaa en voi sanoa Porin naistentautien osastosta. Tai no sehän on nykyään niin hyvin yhdistetty äitiyspolin kanssa, että minä kun odottelen aikaa kohdun limakalvon ultraan ja koitan tsempata itseäni jaksamaan, niin katselen siinä ilmottautumispisteen vieressä pallomahaisia äitejä jotka tulevat omalle neuvola-ajalle ja lähtevät onnesta itkien pois kun ovat saaneet nähdä pienen ihmeen monitorin ruudulta. Eipä tunnu juuri yhtään pahalta ei. Saatana soikoon kun on pistänyt sitten vihaksi ettei ole yhtään voitu ajatella kun uutta äitiyspolia rakennettiin😡 No mutta ei sille mitään mahda ja täytyy sanoa, että kun pakko on, niin ihminen kestää kyllä niin paljon vihaa ja tuskaa ettei sitä voi edes käsittää. Tälläinen aloitus siis meidän hoitojen kanssa, kovin negatiivinen aloitus etten sanoisi. Kirjoitan jatkoa toisena päivänä, tämäkin oli jo aikamoinen romaani!